Tekstit

Priorisontia

Se oli sitten semmonen sunnuntai. Akka hoiti kissojen ruokkimisen ja katos työmaalle. Että semmonen lepposa aamu luvassa. Ja paskat. Kahavit ja lääkkeet meni juu. Pumpulla oliki sitte varattu Ukkoa kohti hiukkasen erilaisempi sou. Ei onneks mitenkään tramaattinen mutta sevverta oi vipinää että oikeen lanssilla piti isolle kirkolle kyyti ottaa ja siniset valot läiskyen. Puuskuttammaan ku rupes ja pulssi hakkas toista sattaa. Roppa ei tykkää. Yhtään.

Vaan voipa ihan ohimennen muten mainita että näissä nykyajan ampulansseissa oo jousia. Tai ainakaan toimivia. Ukko on tuota satasen kilometrin matkaaa isolle kirkolle ajellu muutaman kerran. Eikä se oo oikiasti niin kuoppanen. Ei tartte tässä ees sipilää syyttää. Vika on ihan automoppiilissa. Ja toisiaata se paarisoasto. AIvan liijan kapia. Mutta elekää ny näistä ainakaan niitä hoitajia syyttäkö. Valamistajat niitä rakentaa. Ja ylipäätään. Enemmmän terveyvenhuollossa vikkaa on rakennusksissa ku tekijöissä.

Mutta ku tän alotin lyhyvesti ni ope…

Työ ja kaverit

ja siitä se itea sitten lähti. Ekstraploki. Ukko on ny parina päivänä seurannu eri ryhymiä ja kesksuteluja ja tullu tulokseen. Vakavasti sairastuneen ihimisen yks ensimmäisiä ajatuksia on millon pääsee takas töihin. Ukko mietti ja kyssyy miksi ? Kerranki kunnon syy olla pois oravanpyörästä ja sinne vaan kaivataan takas. Kuulostaa hullulta hä ? Kuinka ihimeen syvälle meihin on tavottu moisen suoritteen tekeminen että sairasvuoteelta pittäis takas sorvin ääreen kiiruhtaa.
Ensinnäki. Ukko eijjoo päivääkään kaivannu töihin. On vaan aatellu että hoijetaan ittesä kuntoon ja katotaan sitten. Paitti kun lääkäri noin nelisen vuotta sitten kysy miten ois eläke ei tarvinnu ennää miettiä. Eihän tällä rikastu mutta eipä tartte olla joka aamu ittiä sänkystä repimässä ennen sitä kukon pierua. Vai oliko se sian laulu. Enivei. Vaikka lähes kolokyt vuotta tuliki erinäisiä hommia tehtyä ni eijjoo ikävä. Ei pyöräilyä räntäsatteessa. Saatikka missään muussakaa satteessa.
Työ. Palakka. Juu. Ohan siinä syy. M…

Lonkalta vaa....

Pyhäaamu. Aurinko paistaa puitten lomasta oikeenki kirkkaana. Kuvittellee vissii vielä että kessää ois jälellä. Eijjoo. Syyskuu. Eijjoo kesäkuu semmonen. No. Ukko on kuiten herreillä ja mikä sen parempaa ku kiusata ihimisiä jonninjoutavalla porinalla. Yö on nukuttu. Ja mikä olkaan lähtö moiseen. Eilinen päivä oli tuskasimpia aikoihin. Kipuileva lonkka. Repivä issias. Ja ku siihen lisätää jumittava suolisto ni saatte kuvitella. Taikalanne oli tulessa. Ei meinannu auttaa paratapsit eikä volttareenit. Nukahtamislääkkeellä uni ja asentona upposen outo maha alaspäin.

Se on kuulkaas jännää tällä iällä alakaa opetteleen uusia temppuja. Mennä mahalleen peiton alle ja miettiä minkä raajan laittas mihinki suuntaan. Ja laittaako tyyny pään alle vai ihan vaan syrjään. Jotenki anatoomisesti luonnoton olotila. Kai sitä joskus kapaloikäsenä on moisessa asennossa osannu nukkua tissinsyönnin välissä mutta melekeen viiskymppisenä ei oikeen. Mutta ku oli tarpeeks troppia konneessa ja huonoo huumoria tele…

Uneton hullu

Viikko menny taas. Ohi. Yhellainen normiin palluu oli maanantain verikoje. Muutapa ei kalenterissa ollukkaa. Ei ees unta. Semmosia nelijän tunnin maksimissaa öitä nippu takana. Seki oli luksusta. On ollu öitä jollo nukuttu yks ja valavottu kaks tuntia. Syy ? Issiashermo ja lonkka tiiminä pitäneet kiputason semmosissa lukemissa että nukkumasa pyssyy loitolla. Voitte kuvitella ettei oikeen asentua sillon löyvy. Eikä auta kipulääkkeet eikä salavat. Ei.

Ja kuten on aijemmin tullu mainittu ni moinen syö päänuppia. Iskee ekaks väsy. Sitten turhautuu. Ja itkun kautta vitutukseen. Anteeks mutta muuta sannaa ei moiseen oo. Se että makkaat yön pimmeinä tunteina hakien semmosta asentua ettei kyynel tipu silimistä. Että ees vartin sais olla yksin iliman kipua. Täsä vaiheessa on onni ettei oo ollu kalenterissa menoja. Saa nukkua päivällä. Tai yrittää. Taikka iltapäivällä. Toki ku yön valavoo eikä saa paikattua päivällä ni seuraava yö jo nukkuu. Kaks tuntia. Ehkä.

Ja tästä seuraa taas se ettei juurik…

Liijan hapokasta

Jälleen sunnuntai. Tuo niin ihana mutta samalla jonnijjoutava päivä. Tyäajoilta Ukko muistaa että saatto mennä joskus ihavvaan levätessä varsinki jos oli etellisiltana kävelyttäny tanssikenkiä. Niin. Sitä se Ukon kohalla nimeommaa oli ku ei oo tuo luoja juurikaan lahajoja moiseen notkumiseen jakanu. Ja ku oppimiskykyki on rajalline ni eipä kursseillekkaa ollu asiaa. Vaan kuiten. Sunnuntai. Mikkää paikka eijjoo auki. Ainakaa täällä syvällä maaseuvulla. Nojoo. Aapeecee ja pitseria. Elikkäs ei ees kunnon ruokaa. 

Ukko on monesti muuten tainnu mainita että ihimisen roppa vaatii lepua. Sitä varten on kalenterissa tää sunnuntai. Mittää rientoja ku eijjoo ni on hyvä raahata ruhosa siihen sohovan nurkkaan ja avata vaikka telekkari. Joku rohkia saattaa samalla avata vaikkapa karkkipussin. Tai jottai muuta virvoketta. Makusa kullaki. Mutta hyvä ois jos vaan jonku hetken olis. Varsinki jos huomenaamulla pittää ennen kukollaulua olla jo aamukahavit nauttimassa ennen töihin lähtyä. Levänny roppa to…

Vattaviikko

Yks viikko taas takana tylsänpuoleista Ukon eloa. Mittää tramaattista ei oo ainakaa Ukon mittapuun mukkaa sattunu. Pari kertaa tuli jopa käytyä kylilläki. Tosin yks oli lääkärikäynti paikalliseen terveyskeskukseen. Ukolla ku on ollu näitä kuivia yskän kohtauksia. Jokka monesti varsinkin jos ei mittää irtua ni muuttuu semmoseksi yökkäilyks. Siis ei oksentamiseks kuitenkaa. Ja keskiviikon saldona oli sitten yhellä kertaa ihan eri väristä materiaalia suolistosta. Punasta. Elikkäs veristä.

No Ukko soitti ajan. Verikokkeet ja hapen mittaukset. SItä ei Ukko kyllä ossaa sanua että miten happisaturaatio kuuluu verisen liman kans sammaa tautiin. No. Verikokkeissa ei ollu mittää ihimeempää. Eikä keuhkoissakkaa mittää uutta rahinaa kuulunu. Vatta osin aristeli tohtoritytön painellessa mutta saattahan siellä olla arkuutta jo pelekän oksennusrefleksin takia. Tyhyjän yökkääminen ku nimittäin sattuu. Johtotulosta ei lääkäri saanu elikkäs iliman tiaknoosia vielä ollaan. Toki kirjotti lähetteen isolle …

Mieli

Se ois taas sunnuntai ja aika jokaviikkosen kitinän. Aihetta taas ois. Toki otetaan ensiks positiiviset. Taikka positiivinen. Helteet on on hellittänneet. Taikka kovimmat ainaki. Vettäki on satanu joka ois pitäny tehhä ilimasta helepommin henkitettävvä. Ja paremmin nukuttavvaa. Katit ja kontit. Nyjjo pari kuukautta kulettu huonoilla yöunilla. Eikä aina oo saatu paikattua ees päikkäreillä. Nukahtaminen ei oo onneks onkelma vaan se nukkumisen keston lyhhyys. Vaan kuten joku viisas joskus sano ni kuolema kuittaa univelat.

Siitä päästäänki aiheeseen. Ukko on joskus sanonu että vaikkapa syöpä ni on kakskolomasossaa henkisen puolen vaiva. Ja ny siihen päälle nakattuna väsymys huonojen unien takia ni on ollu aikaa vunteerata. Liikaaki. Ukko ei aijemmin koskaan ollu ees lähellä masennusta. Tietääkseen ainakaan. Mutta ny on ollu päänuppi aika lailla täynnä kaikemmaaliman nekatiivisia ajatuksia. Eikä kuolemakaa oo loistanu poissaolollaa. Toki ennusteesta on ennää pari vuotta jälellä mutta silti.…