Tienhaarassa...
Huhtikuu 2018. Kuus vuotta tullee kohtapuoliin tätä tautia. Kuus. Monta on erilaista vaihetta mahtunu näihin päiviin. On ylämäkiä. Kurveja. Alamäkiä. Pysähyksiä. On ollu hyviä päiviä. Parempiaki. Mutta joukkoon mahtuu toki myös niitä surkeita. Ja kurjia. No. Ihan ei oo mikkää ihime moinen ku kyssseessä kuitenki krooninen elikkäs ihan lopuvaiheessa kuoloa kättelevä tauti. Toisaalta on se elämäki loppujen lopuks sammaan lopputulokseen päätyvä.
Niin. Ei tässä olla kuolemaa ihan pijan ainakaan tekemässä. On vaan jälleen kerran aika punnita kaikkia tekemisiä. Ja varsinki tekemättä jättämisiä. Kirjottaminen on ysk asia joka on taas liipasimella. Aikanaan ku tähän hommaan rupes ni se toimi oikeen mainiosti terapiavälineenä. Sittemmin se on välliin ollu jopa pakkopullaa. Enimmäkseen tainnu olla ihan vaan puhtaasti päiväkirjaa. Ja vaikka ihan vaan ittelleen raapustaa ni tullee kuitenki seurattu lukijamääriä.
Mittää tilastoja Ukko eijjoo pitäny mutta välliin tullee olo että mitä tätä ihan vaan pittiavaruuteen pukkaa. Kukkaa kirjottaja ei voi kieltää etteikö oo kiva ku joku muukin viittii tätä seurata. Ja jos tai kun lukijoitten kappalemäärä vähenee ni sitä muka miettii että kirjottaako jollaine tappaa tylsästi vai kuinka... Toki nykyaikana on olemassa sen milijoona erilaista ja tuhansia samallaisia plokeja. Toki on sitte noita sisustusjuttuja mutta ne ny enemmä painottuu kuvviin ku tekstiin...
Joo. No näitä muitaki mutkia on toki ollu ku kirjottamisen tuska. Tai Ukko oikiastaan oo missää vaiheessa kokenu olevasa mikkää tekstin tuottaja. Kertoja kai lähinnä. Ja toisaalta se kai on auttanu näin pitkälle. Iliman sen suurempia paineita tuottanu perökkäin olevia kirjaimia. Paineet ku on ollu sitten lähinnä suonissa. Ja pumpussa. Ja sen invarktin jäläkeen on kyllä huomannu aattelevasa taas tätä elua hiukka eri kulumasta. Savuttomasta semmosesta.
Mutta vaikka eloon on mahtunu tuolleen sairashistoriallisesti kaikennäköstä ni on se tuonu aikalailla monia positiivisiaki juttuja. Akka. Rakas Akka. Erittäin tojennäköstä on ettei ois tavattu iliman syöpää. Tai mistä sen tietää ku tuntuu nuo tiet olevan suhteellisen mystiset kulukia. Nii ja kaveripiiri ois varmaan sama turhamielinen ja keinotekonen ku aikasemmi. Ny on karissu ne niissanotut kamut huis kuikkaan ja oikiat jääny. Ja kenties jollain tappaa on suku ja perheki lähentyny. Ainaki osittai. Toki löytyy poikkeuksia mutta nehän vahavistaa säännöt.
Nii että mihis ny ? No. Kirjottamisen kans ei voi sanua yhtään eikä mittää. Ploki. Kirja. Taikka sitten se jää pelekkiin tekstareihin. Kuka tietää. Kesä tullee. Ja kärpäset. Aikaa on. Ittestään pitäs huolehtia enemmän. Ja ku on itte paremmassa kuosissa ni tullee touhuttua näitten rakkaitten kans enemmän. Ja sitähän sen elämän pittää ollaki. Nauttimista hyvistä hetkistä. Ja rakkaista ihimisistä. Vai mitä ?
Niin. Ei tässä olla kuolemaa ihan pijan ainakaan tekemässä. On vaan jälleen kerran aika punnita kaikkia tekemisiä. Ja varsinki tekemättä jättämisiä. Kirjottaminen on ysk asia joka on taas liipasimella. Aikanaan ku tähän hommaan rupes ni se toimi oikeen mainiosti terapiavälineenä. Sittemmin se on välliin ollu jopa pakkopullaa. Enimmäkseen tainnu olla ihan vaan puhtaasti päiväkirjaa. Ja vaikka ihan vaan ittelleen raapustaa ni tullee kuitenki seurattu lukijamääriä.
Mittää tilastoja Ukko eijjoo pitäny mutta välliin tullee olo että mitä tätä ihan vaan pittiavaruuteen pukkaa. Kukkaa kirjottaja ei voi kieltää etteikö oo kiva ku joku muukin viittii tätä seurata. Ja jos tai kun lukijoitten kappalemäärä vähenee ni sitä muka miettii että kirjottaako jollaine tappaa tylsästi vai kuinka... Toki nykyaikana on olemassa sen milijoona erilaista ja tuhansia samallaisia plokeja. Toki on sitte noita sisustusjuttuja mutta ne ny enemmä painottuu kuvviin ku tekstiin...
Joo. No näitä muitaki mutkia on toki ollu ku kirjottamisen tuska. Tai Ukko oikiastaan oo missää vaiheessa kokenu olevasa mikkää tekstin tuottaja. Kertoja kai lähinnä. Ja toisaalta se kai on auttanu näin pitkälle. Iliman sen suurempia paineita tuottanu perökkäin olevia kirjaimia. Paineet ku on ollu sitten lähinnä suonissa. Ja pumpussa. Ja sen invarktin jäläkeen on kyllä huomannu aattelevasa taas tätä elua hiukka eri kulumasta. Savuttomasta semmosesta.
Mutta vaikka eloon on mahtunu tuolleen sairashistoriallisesti kaikennäköstä ni on se tuonu aikalailla monia positiivisiaki juttuja. Akka. Rakas Akka. Erittäin tojennäköstä on ettei ois tavattu iliman syöpää. Tai mistä sen tietää ku tuntuu nuo tiet olevan suhteellisen mystiset kulukia. Nii ja kaveripiiri ois varmaan sama turhamielinen ja keinotekonen ku aikasemmi. Ny on karissu ne niissanotut kamut huis kuikkaan ja oikiat jääny. Ja kenties jollain tappaa on suku ja perheki lähentyny. Ainaki osittai. Toki löytyy poikkeuksia mutta nehän vahavistaa säännöt.
Nii että mihis ny ? No. Kirjottamisen kans ei voi sanua yhtään eikä mittää. Ploki. Kirja. Taikka sitten se jää pelekkiin tekstareihin. Kuka tietää. Kesä tullee. Ja kärpäset. Aikaa on. Ittestään pitäs huolehtia enemmän. Ja ku on itte paremmassa kuosissa ni tullee touhuttua näitten rakkaitten kans enemmän. Ja sitähän sen elämän pittää ollaki. Nauttimista hyvistä hetkistä. Ja rakkaista ihimisistä. Vai mitä ?
Kommentit
Lähetä kommentti