Sairaalasunnuntai

Ukko on joskus maininnu näistä viikonpäivistä. Ettei niillä oo mittää erua. Nyt on saatu uusia kokemuksia ja tämän emppiirisen tutkinnan perusteella voi olla sitä mieltä että ainakin näin metisiinilaitosolosuhteissa eroja päivien välillä ilimenee. Esimerkiks niinki tärkiä asia ku kahavilakanttiinien aukioloajat. Viikolloppusin ihan riittämättömät. Voisivat sitä kompensoija vaikkapa halavemmilla hinnoilla. Sanotaanko vaikka miinus viiskytä. Että jos näitä vertaa nuihin kaupunkilla oleviin niin kyllähän nämä hintojen puolesta pärjää. Mainiosti.

Joo. Ja muuten. Yks asia joka kans näyttää viikolloppuna olevan eri ku arkena ni lääkäri. Tai se että niitä ei näy. Taikka ei eilen näkyny ja tännää ei vielä puol viiteen mennessä oo näkyny. Ja tuskin näkkyy... Eipä tuolla toisaalta taija Ukon kotiuttamiseen olla vaikutusta ku arvot alakaa ropisee alaspäi. Tulehusarvo saastaysikympistä sattaankolomeentoista. Kuumemittari näyttää ny tasan kolomeeseittemää. Naaman vasemmassa osassa oleva poskiontelo tosin yrittää pittää puoliaan ja olla särkypuolen joukoissa. Vaan oottakoon vaan ku Ukko pyytää yöks kipulääkeen ni josko luovuttais sekin...

Mutta sitten. Ukko kenties kottiutuu huomenna ja pääsee Akan ja kissojen luo. Yks vaan on ny vuojen ollu pois. Pörri. Tuo kissojen kissa. Henkimaaliman olento. Katti joka oli kaveri ensi silimäyksestä. Tuli syliin kun halusi. Hiipi selän takaa olokapäälle. Ja siitä syliin. Nukkui rinnan päällä. Osasi toki keppostellaki. Varsinki riitan kylväminen kahen muun kissan välille ja paikalta poistuminen oli herran temppuja. Mutta kaiken kaikkiaan. Pörri oli KISSA. Persoona. Toista ei ole. Eikä tule. Sytytetään kynttilä. NI.