Kotona taas

Viimestä viimein. Hoitohenkilökunta oi sitä mieltä että Ukko on ny tarpeeks ollu sairaalan kirjoilla ja vaan pots lojottanu. Elikkäs maannu. Että ulos ennenku rupiaa kunnolla haiseen. Ukko oli ihan sammaa mieltä. Hoito oli kohillaan ja ruokaki maistu. Viimesin kolomesta huonekaveristaki oli ihan jees. Ja ku pittää jonki verran jalotella ni tuo hospitaali on kyllä aika mainio paikka semmoseen. Tais se kilometrimäärä olla jottai kuuskytä. Että siinä ku kävellä tassutteellee ni ei ihan heti reitit lopu. 

Just. Ny ollaan sitte kotosalla. Ainua mitä siinä välissä oli ni taksi. Taikka siis onkelmana taas se Kela. Hitto ku Ukkoa pistää vihaksi tuo touhu. Mietitään vaan miten saahaan mahollisimman monta ihimistä sammaan autoon. Ja halavalla. Ukko pyysi hoitajaa soittamaan auton. Ja vielä ennenku oli yhtään reseptiä tai muutakaa kotiuttamispaperia kourassa. Ku arvas että joutuu oottamaan. Ja miksikö ? No ku Kelan lokiikka sannoo että taksin pittää tulla kotipaikalta. Järki ? Missä ?

No olokoon. Ukko on kuiten siellä missä kuuluuki. Toki taas tila vois olla parempi. Mutta aika pirun palijon muuten huonompi. Toki Ukolla on vaivoja. Mutta kipuja ei. Lääkkeitä pittää syyvä ja jonnin verran katella mitä tuolta jääkaapista suuhusa laittaa. Mutta niin moni muukin tekkee. Terveekki. Ja lenkkikenkiäki pitäs alakaa kuluttaa. Vaan mikäs siinä. Ottaa vaikka juomapullon mukkaan. Ja puhelin on aina. Voi pysähtyä vaikka ottaa kuvia. Taikka kuulkaa ihan vaan nauttia maisemista. Ja kuunnella luonnon ääniä. Hitto. Sehän vois olla ihan lystiä...

Joo. Se siitä. Ny pittää ottaa lääkelista tutkintaan ja laittaa tosetti valamiiks. On meinaa sevverta monta taplettia ettei ihan tämmösen vanahan ukon muistikapasiteetti riitä. Mutta otetaan. Pysytään taistelussa vaikka sen yhen askeleen eellä tauteja. Ja nautitaan elosta. Hymmyillen. Ni.