Yks maanantai taas....
Nii. Maanantai. Uuven viikon alaku. Se kuulusa huono päivä. Pitkä työviikko eessänsä. Siis tuunareilla. Siis niillä jokka tekkee normaaliksi katottua arkityötä. Vuorotyöläisille vaan yks päivä muitten joukossa. Niinku pittääki. Huonous lähtee monesti vaan ihan omien kuuloelinten välistä. Niinku ny Ukollaki. Jottai on pielessä tässä päivässä. Tai oikiastaan olossa. Jotenki taas puskee läpi kaikki nekatiiviset tunteet. Turhuus. Laiskuus. Merkityksettömyys. Kuolema. Ihan ku mikkää ei merkkais taas mittää. Johtunee varmaan lääkityksestä. Taikka lähestyvästä joulusta.
Nii. Juhula jonka pittäis tuuva kaikki rakkaat yhteen. Mutta kuinka se nykymaalimassa oikeen vois onnistua. On välimatkoja. On sukuja molemmin puolin. On työkuvijoita. On välirikkoja. Sanotaan että rakkaasa voi valita mutta sukuvaan ei. Totta. Koko suvun yhteensaattaminen on lähestulukoon mahotonta. Tai oikiastaan ei ees lähestulukoon. Se vaan on. Ukolla ny eijjoo maaliman suurin kautta laajin suku mutta semmosen porukan yhteensaattaminen sammaan tillaan vaatis jo leirintäaluveen vuokraamisen. Ja silti aina joku jää pois jonku syyn takia. Taikka tekosyyn.
Nii. Ja puhutaan syntymisen ja rakkauven ja perheen juhulasta. Tai saattaapa ne puhheet olla vaan kauniista sanoja. Taikka kirkon saarnaamia. Ja toisaalla kirkuu kauppojen mainoshenkilöt korreine kuvineen. Osta se ja tämä nii lapses on onnellinen. Onko ? Tavarallako se onni syntyy ? Mitä enemmän paketteja ni sen paremmat vanahemmat ? Tai isovanahemmat ? Että jos ei osta nii ois jollain tappaa epäonnistunut... Mutta ku yksinkertanen tallouven laki ku on että kaikilla eijjoo samoja resursseja ostaa. Entä sitte ?
Ukko ei osta. Akalle saattaa suklaarasian. Ehkä. Mutta mitä enemmän ostas ni sen enemmän joku on vailla. Kierre. Oravanpyörä. Eikä Ukko haluva opettaa kettää moiseen. Varsinkaan nuita alaikäsiä. Materia on kyllä kivvaa mutta ihan iliman ansioita turhaa. Ukko ainaki omasta nuoruuvestaan muistelee että oli jotenkin palakittevvaa ostaa jottain ihan omasta selekänahasta revityllä palakalla. Omilla rahhoilla. Toki aika saattaa kullata muistot ja Ukko puhhuu ihan omiaan.
Mutta. Siinä. Turhuuven tunne. Olo joutilas. Mieli maassa. Mutta... Huominen on taas tulossa. Parempana ku eilinen. Sanovat... Ja miksei moiseen uskos. Ei voi tietää tulevaa. Ihan samalla tavalla ku on turha murehtia mennyttä. Yritettään parraan mukkaa ellää tätä päivää. Tehä siitä se paras hetki. Kenties jopa sallaa hiukan nauttia. Vaikka kaikki asiat ei meekkää niinku römssöössä. Vaan onko se pakko joka päivä mennäkkää ? Ni.
Ja lopuks vielä. Kaunis kipale. Lumiukko.
Nii. Juhula jonka pittäis tuuva kaikki rakkaat yhteen. Mutta kuinka se nykymaalimassa oikeen vois onnistua. On välimatkoja. On sukuja molemmin puolin. On työkuvijoita. On välirikkoja. Sanotaan että rakkaasa voi valita mutta sukuvaan ei. Totta. Koko suvun yhteensaattaminen on lähestulukoon mahotonta. Tai oikiastaan ei ees lähestulukoon. Se vaan on. Ukolla ny eijjoo maaliman suurin kautta laajin suku mutta semmosen porukan yhteensaattaminen sammaan tillaan vaatis jo leirintäaluveen vuokraamisen. Ja silti aina joku jää pois jonku syyn takia. Taikka tekosyyn.
Nii. Ja puhutaan syntymisen ja rakkauven ja perheen juhulasta. Tai saattaapa ne puhheet olla vaan kauniista sanoja. Taikka kirkon saarnaamia. Ja toisaalla kirkuu kauppojen mainoshenkilöt korreine kuvineen. Osta se ja tämä nii lapses on onnellinen. Onko ? Tavarallako se onni syntyy ? Mitä enemmän paketteja ni sen paremmat vanahemmat ? Tai isovanahemmat ? Että jos ei osta nii ois jollain tappaa epäonnistunut... Mutta ku yksinkertanen tallouven laki ku on että kaikilla eijjoo samoja resursseja ostaa. Entä sitte ?
Ukko ei osta. Akalle saattaa suklaarasian. Ehkä. Mutta mitä enemmän ostas ni sen enemmän joku on vailla. Kierre. Oravanpyörä. Eikä Ukko haluva opettaa kettää moiseen. Varsinkaan nuita alaikäsiä. Materia on kyllä kivvaa mutta ihan iliman ansioita turhaa. Ukko ainaki omasta nuoruuvestaan muistelee että oli jotenkin palakittevvaa ostaa jottain ihan omasta selekänahasta revityllä palakalla. Omilla rahhoilla. Toki aika saattaa kullata muistot ja Ukko puhhuu ihan omiaan.
Mutta. Siinä. Turhuuven tunne. Olo joutilas. Mieli maassa. Mutta... Huominen on taas tulossa. Parempana ku eilinen. Sanovat... Ja miksei moiseen uskos. Ei voi tietää tulevaa. Ihan samalla tavalla ku on turha murehtia mennyttä. Yritettään parraan mukkaa ellää tätä päivää. Tehä siitä se paras hetki. Kenties jopa sallaa hiukan nauttia. Vaikka kaikki asiat ei meekkää niinku römssöössä. Vaan onko se pakko joka päivä mennäkkää ? Ni.
Ja lopuks vielä. Kaunis kipale. Lumiukko.
Kommentit
Lähetä kommentti