Uus vuos
Juu. Sunnuntai. Viikon ja vuojen viimenen päivä. Yön takana on uus vuos. On se sitten 2018. Tai 2561. Tai 1439. Vaan saattaa se olla jopa 5778. Riippuu mitä uskontokuntaa kukin evustaa. Jossakin Intiassa on jopa usiampia kalentereita. Mutta vuos vaihtuu. Vaikka kirkkovuosi alakaa vasta ensimmäisenä atventtina. Että toivotetaanko sitä vuotta ny vai sitten joskus... Toisaalta ihan se ja sama. Kaikemmaaliman juhulia alakaa pursuaan jo korvista. Koko ajan pitäs olla kaikille tutuílle ja tuntemattomille toivottamassa hyvvää sitä ja parempaa tuota.
Vaan jos hetki sitten mietitään kuka ja mitä on tän vuojen aikana saanu aikaan. Tuskin kukkaa voi väittää ettei yhtää mittää. Hitto Ukkokaan nii laiska oo ettei jottai reilusti yli kolomensaan päivän aikana ois teheny. Osa hyvvää toki ja jotta mitä ois saanu varmaan jäähä tekemättäki. Mutta mitä sitä katumaan tai häpiämmään. Virheitä tekkee kaikki. Kaikki. Sanotaan jos ei tee virheitä ni ei tee mittää muutakaa. Niiettä tehhään kaikki. Virheitä. Otetaan niistä opiksi ja jätetään ens vuonna osa tekemättä. Virheet siis. Muuten tehhään kaikkee rohkiasti. Sytteen tai savveen.
Ukon tauti. Kroonistu. Ellää ja muistuttaa itestään aina välillä. Tuntuu että vuosi on kuiten aika lyhy aika tässä tilassa. Vaikka ennusteitten mukkaa vuosia on kuitenki rajotetusti jälellä ni aika nopiaa se aika silti liikkuu. Ja tuntuu että taitaa olla tohtorit niissanotusti metässä ennustamisesa kans. Jos alakuperänen oli yhestä kymmeneen ja ny on viis vuotta takana ni... Toki yks lääkäri totes kolome vuotta sitten että lähetään kymmenestä. Ku lääkkeet kuulemma paranee koko ajan. Ja monta ois jo valamiina mutta se pyrokratia. Lupajutut summuut.
Nii. Kuolemasta. Tännää ois eesmenneen isäukon synttäripäivä. Seittemän pyöreetä. Että onnittelut sinne piliven reunalle. Ukosta ei isäks ollu. Eikä tuu. Syöpä vei sen viimesenki toivon. Toki ikkääki on jo riittävästi. Ei tarkota sitä etteikö uroksista ois piolookisesti suvun jatkoon tässä iässä mutta kyllä se lapsen mukanaan tuoma vastuu ja muu touhu alakas näillä lukemilla olla jo meleko lailla kova homma. Vaan kuka sen tietää... Ainahan voi jossitella. Vaikkapa jos tätillä ois munat ni se ois setä. Mutta kuitenki. Ukon sukunimi jää tässä haarassa tähän.
No. Kulunu vuosi on kuitenkin menossa muistojen sopukoihin. Eikä se niin huono ollu. Moni asia toki ois voinu mennä paremminki mutta ei sitä kaatunutta maituakaan kannata jäähä murehtimmaan. Uusia kokemuksia. Uusia ihimisiä. Molemmissa sekä hyviä että huonoja. Hyviä ei kannata jäähä pitkäks aikaa miettii eikä huonoja kannata surra. Ens vuosi tullee varmasti tarjuammaa jottain unohtumatonta. Onko se hyvvää vai ei ni se jää kokijan päätettäväks. Mutta tinoja ette ens vuonna sulata. Koska euu. Jos tännäänkään. Ni.
Vaan jos hetki sitten mietitään kuka ja mitä on tän vuojen aikana saanu aikaan. Tuskin kukkaa voi väittää ettei yhtää mittää. Hitto Ukkokaan nii laiska oo ettei jottai reilusti yli kolomensaan päivän aikana ois teheny. Osa hyvvää toki ja jotta mitä ois saanu varmaan jäähä tekemättäki. Mutta mitä sitä katumaan tai häpiämmään. Virheitä tekkee kaikki. Kaikki. Sanotaan jos ei tee virheitä ni ei tee mittää muutakaa. Niiettä tehhään kaikki. Virheitä. Otetaan niistä opiksi ja jätetään ens vuonna osa tekemättä. Virheet siis. Muuten tehhään kaikkee rohkiasti. Sytteen tai savveen.
Ukon tauti. Kroonistu. Ellää ja muistuttaa itestään aina välillä. Tuntuu että vuosi on kuiten aika lyhy aika tässä tilassa. Vaikka ennusteitten mukkaa vuosia on kuitenki rajotetusti jälellä ni aika nopiaa se aika silti liikkuu. Ja tuntuu että taitaa olla tohtorit niissanotusti metässä ennustamisesa kans. Jos alakuperänen oli yhestä kymmeneen ja ny on viis vuotta takana ni... Toki yks lääkäri totes kolome vuotta sitten että lähetään kymmenestä. Ku lääkkeet kuulemma paranee koko ajan. Ja monta ois jo valamiina mutta se pyrokratia. Lupajutut summuut.
Nii. Kuolemasta. Tännää ois eesmenneen isäukon synttäripäivä. Seittemän pyöreetä. Että onnittelut sinne piliven reunalle. Ukosta ei isäks ollu. Eikä tuu. Syöpä vei sen viimesenki toivon. Toki ikkääki on jo riittävästi. Ei tarkota sitä etteikö uroksista ois piolookisesti suvun jatkoon tässä iässä mutta kyllä se lapsen mukanaan tuoma vastuu ja muu touhu alakas näillä lukemilla olla jo meleko lailla kova homma. Vaan kuka sen tietää... Ainahan voi jossitella. Vaikkapa jos tätillä ois munat ni se ois setä. Mutta kuitenki. Ukon sukunimi jää tässä haarassa tähän.
No. Kulunu vuosi on kuitenkin menossa muistojen sopukoihin. Eikä se niin huono ollu. Moni asia toki ois voinu mennä paremminki mutta ei sitä kaatunutta maituakaan kannata jäähä murehtimmaan. Uusia kokemuksia. Uusia ihimisiä. Molemmissa sekä hyviä että huonoja. Hyviä ei kannata jäähä pitkäks aikaa miettii eikä huonoja kannata surra. Ens vuosi tullee varmasti tarjuammaa jottain unohtumatonta. Onko se hyvvää vai ei ni se jää kokijan päätettäväks. Mutta tinoja ette ens vuonna sulata. Koska euu. Jos tännäänkään. Ni.
Kommentit
Lähetä kommentti